Sanataiteilija ja muusikko

Lavalla oleminen on kuin hengittämistä samaan tahtiin kuulijoiden kanssa. Esiintymistilanteissa löydän joskus itsestäni uuden vaihteen, uudenlaisen tavan olla ja resonoida. Toisaalta näen usein unia, joissa olen yleisön edessä tietämättä yhtään, mitä siellä pitäisi tehdä. Vähän niin kuin olisi alasti, kun muilla on päällään toppavaatteet.
Lavalla olen ollut niin laulajana ja sanataiteilijana lukuisien kokoonpanojen kanssa kuin pianistinakin. Con Pollo -yhtyeen kanssa keikkailimme viidentoista vuoden ajan. Esitimme muun muassa maailmankaikkeuden kamalimpia biisejä, mitä en suosittele heikkohermoisille enkä korvamatokammoisille. Entisessä elämässäni keikkailin myös jazz- ja humppabändien solistina. Niiltä vuosilta mielessä on ehtymätön varasto anekdootteja, kaurismäkeläisiä kuvauksia keikkapaikoista ja muusikkovitsejä.
Nykyään minut voi nähdä lavalla Sanaseuran tilaisuuksissa yksin tai Femme Coeur -sanataidekuoron kanssa. Viime aikojen kiihdyttävin kokemus on ollut esiintyminen yhdessä Tanssiteatteri Rimpparemmin tanssijoiden kanssa Remmiklubilla. Vuoden kohokohta ovat aina Kaustisen festarit.

Esiintymisiä ja projekteja:

Teksti- ja ääniteos On the Beauty and Horror of Sleeplessness – Sleeplessness as lived experience. European Congress of Qualitative Inquiry -konferenssi, Leuven, Belgia 02/2018.

Lauluja nukkumisesta ja sen vaikeudesta. Musiikki- ja runoteos. Runo Rajaton, Tornio 07/2017.

Nukkuvaiset. Tanssia, laulua, puhetta ja tietoa yhdistävä teos. Tanssiteatteri Studio Solu & Pälvi Rantala. 11/2016.

Bändejä ja yhtyeitä: PAT – Pälvin ja Aunen tarinat (https://www.facebook.com/PATarinat), Con Pollo, Omajuttu, Syntymäilkeet, Ennu Samma Dille, Pois piiristä.

Sanaseura:

Firman pikkujoulut (2021)

Juhlien! (2023)

Money Talks (2021) – Femme Coeurin instagram-sivulta löytyy videoklippejä keikasta: https://www.instagram.com/femmecoeur_poetry/
Remmiklubi, yhteisesitys Tanssiteatteri Rimpparemmin kanssa (2021)
Oma ääni, oma alapääni (2020)
Tässä (2020) https://www.youtube.com/watch?v=BUaHCEqeOAE&t=1s
Olen eläin (2020)
Hekumaa! (2020)
Utopioissa. Monde on Air (2020)
Rakkaus on elämän tarkoitus! (2019)
Tasa-arvo on kaiken A ja O (2019)
Ihminen on tuomittu vapauteen (2019)

Con Pollo:

Nastat pimut (2015)
Pollo Garmee (2009)
Chicken Winds (2007)
Kanasta viis (2005)
Pöyliövaara Pop (Rovaniemen Teatteri/Aale ry, Con Pollo avustajana)
Toiset meistä (2001)
Kanat kuutamolla (2004)
Mautonta kanaa (2002)

Lapin ylioppilasteatteri:

Peter Pan 2012 (näyttelijä)
Tule sellaisena kuin olet 2013 (ohjaaja, laulujen sovitus, esiintyjä)